Risto siilasmaa biography of williams

Risto Siilasmaa

Risto Kalevi Siilasmaa[1] (s. 17. huhtikuuta1966Helsinki[2]) on F-Securen perustaja, hallituksen jäsen ja entinen toimitusjohtaja.[3] Siilasmaa on F-Securen suurin osakkeenomistaja yli 34 prosentin osuudellaan.[4] Siilasmaa oli Nokian hallituksen puheenjohtaja vuosina 2012–2020.[5] Hän on tullut tunnetuksi myös aloittelevien yritysten bisnesenkelinä.[6]

Ura ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilasmaa perusti Record Fellowsin (nyk.

F-Secure) vuonna 1988 yhdessä Petri Allaksen kanssa. Perustamisen aikaan Siilasmaa oli 22-vuotias tuotantotalouden opiskelija Teknillisessä korkeakoulussa, ja Petri Allas oli hänen opiskelukaverinsa. Koulutukseltaan Siilasmaa on tuotantotalouden diplomi-insinööri. Ennen uraansa Data Fellowsilla Siilasmaa toimi 1980-luvulla MikroBitti- ja Tietokone-lehtien avustajana.

Helsingin Sanomien tekemän selvityksen mukaan Siilasmaalla oli vuonna 2009 Suomessa Björn Wahlroosin jälkeen toiseksi eniten valtaa pörssiyhtiöiden hallituksissa. Selvitys perustui yritysten markkina-arvoihin ja hallituspaikkoihin, joita Siilasmaalla oli tuolloin kolmessa pörssiyhtiössä (F-Secure, Elisa, Nokia).[7]

Nokian hallituksen puheenjohtajuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2012 Siilasmaa valittiin Nokian hallituksen puheenjohtajaksi.[8] Hän oli ollut Nokian hallituksen jäsen toukokuusta 2008.[3][9][10]

Siilasmaa valittiin Nokian hallituksen puheenjohtajaksi vaikeaan aikaan.

Yhtiötä pidettiin yleisesti konkurssiriskinä jatkuvasti heikkenvän matkapuhelinliiketoiminnan johdosta. Pelkästään vuoden 2012 ensimmäisen vuosipuoliskon liiketappio oli yli kaksi miljardia euroa.[11]

Siilasmaan johdolla yhtiö neuvotteli neljä merkittävää yrityskauppaa Microsoftin, Siemensin, Alcatel-Lucentin ja saksalaisten autonvalmistajien kanssa.

Näiden kauppojen seurauksena yhtiön liiketoimintaprofiili muuttui täysin.

Prosessin aikana Siilasmaa uudisti Nokian johdon ja hallituksen. Ainoastaan talousjohtaja Timo Ihamuotila jatkaa tehtävässään. Uudistumisen seurauksena Nokian markkina-arvo on moninkertaistunut ja yhtiön liikearvo (EV) on noussut vajaasta 1,5 miljardista pian Siilasmaan aloitettua puheenjohtajana noin 30 miljardiin vuoden 2016 alussa.

Siilasmaa luopui Nokian hallituksen puheenjohtajuudesta vuonna 2020.[12]

Asevelvollisuustyöryhmä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilasmaan vetämä työryhmä teki puolustusministeriön selvityksen asevelvollisuudesta ja tuotti siitä loppuraportin nimeltä Suomalainen asevelvollisuus.[13][14] Asevelvollisuustyöryhmän raportissa todettiin, että asevelvollisuus estimate kustannustehokas maanpuolustusratkaisu.

Lähteenä käytettiin VATT:n Juha Honkatukian tekemän tutkimuksen laskelmia, joita tutkija ei ollut tarkoittanut vaihtoehtojen kustannustehokkuuden arviointiin.[15][16] Selvityksen mukaan palkka-armeija maksaisi liikaa, eikä palkka-armeija ole realistinen vaihtoehto.

Ryhmässä oli laskettu, että palkka-armeija tulisi jopa neljä miljardia kalliimmaksi kuin asevelvollisuus.[17] Hallitusohjelmassa asevelvollisuutta sitouduttiin kehittämään raporttiin tukeutuen.[18] Siilasmaa on sotilasarvoltaan reservin kapteeni.[19]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siilasmaa asuu Helsingin Kuusisaaressa.[20] Hänellä on vaimo ja kolme lasta.[21]

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paranoidi optimisti -kirjassa (Tammi 2018) Nokian hallituksen puheenjohtaja ja F-Securen perustaja Risto Siilasmaa peilaa Nokian kehitystä alkaen vuodesta 2008, jolloin hän liittyi yhtiön hallitukseen, sekä avaa näkemyksiään johtamisesta ja teknologiabisneksestä.

Opeyemi ayeola biography template

Siilasmaa kirjoitti kirjan muun muassa Intelin ja Dellin toimitusjohtajien teoksissa kirjoittajana mukana olleen Catherine Fredmanin kanssa.[22]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]